Heippis kaikille! Vihdoin mäkin ehdin tulla tänne kirjoittelemaan ja kertomaan itestäni. Oon 18-vuotias nuori nainen (omissa silmissä tosin vielä tyttö) nimeltä Emilia. Empuksi mua kutsutaan, ja vaan ne jotka ei mua jotenkin tunne kutsuu Emiliaksi. Musta se kuulostaa kuitenkin aina jotenkin hirveen viralliselta. :D 10-vuotiaana saamani päähänpistoksen takia liikun kuitenkin Karvaturreissa nimimerkillä mia, enkä oo sitä sitten kehdannut vaihtaa pois. Tosiaan, onko se nyt sitten kuusi, seitsemän vuotta kun olen Karvaturreissa pyörinyt eli eläkkeellejäämisikä häämöttää jo.. Tai sitten ei!
Olen Porvoon turkulainen eli asun Porvoossa, mutta olen syntynyt Turussa ja asustanut siellä kuusi vuotta elämästäni. Ja vaikka oonkin asunut Porvoossa melkein puolet kauemmin kuin Turussa, on se silti vähän niinkuin mun toinen koti. Siellä on mukavaa.
Toimin ylijumalaisena abiturienttina Helsingin Kruunuhaan ylijumalaisessa Sibelius-lukiossa (...). Olen siellä musiikkilinjalla ja pääaineena mulla on laulu. Laulaminen onkin iso osa mun elämää. Aloitin laulamisen bändissä neljännellä luokalla ja siitä se on sitten jäänyt. Lukion mukana on tullut paljon uusia mahdollisuuksia esiintyä ja tehdä musaa ja ennen kaikkea oppia!
Mulla on suuria suunnitelmia elämälle ja tykkään unelmoida. Ajattelen paljon syvällisiä juttuja, kuten sitä miten voi olla olemassa planeetta nimeltä Maa ja että siellä on niinkin outoja olioita kuin ihmiset. Tykkään syödä hyvin ja paljon ja ruoantekokin on ihanaa. Ystävien kanssa on ihana nauraa ja juoda teetä kynttilänvalossa, käydä kävelyllä ja näyttää tahallaan mahdollisimman tyhmältä kaikissa kuvissa.
Yritän ajatella elämästä positiivisesti. Kaikilla asioilla on aina jokin hyvä puoli.
Oon myös ehkä maailman herkin ihminen, ja sen piirteen oon kyllä perinyt rakkaalta Paula-mummiltani. Itken lähes jokaisessa vähänkin innostavassa/surullisesssa/muuten vaan liikuttavassa tilanteessa. Sukujuhlat - itken. Leffat - itken. Kuuntelen musaa - itken. No en nyt ihan aina, mut usein! Mut musta se on vaan ihan kiva puoli mussa. :) Innostun myös tosi herkästi uusista asioista, varsinkin jos se koskee jotain mulle tärkeitä juttua kuten nyt esimerkiksi laulamista. Nukkuminen on innostuessa hyvin vaikeaa!
Oon aina ollut tosi eläinrakas. Pienenä tykkäsin niin paljon kissoista, et jopa muovinen punainen leluvene oli mulle kissa. Vuosien saatossa kissaihmisestä on kuitenkin tullut enemmän koiraihminen, vaikka kissoista tykkään vieläkin. Jos oisin eläin, oisin kissa, mut koiran ottaisin ensisijaisesti kyllä lemmikiksi. Äidin allergian vuoksi meille ei oo kuitenkaan voitu ottaa kumpaakaan. Meillä on kuitenkin ihana kani, Allu. Allu on kahdeksanvuotias, mut hyvin pirtsakka ja nuorekas vanha ukkeli. Ei siitä ees huomaa että se ois niin vanha. Se on aika söpö kun se purisee.
Melkein koko pienen ikäni oon kuitenkin halunnut koiraa ja rotu on aina ollut sama: basenji. Sellainen oma ruttunaama ois ihana, mut pitää odotella vielä muutama vuosi että on varaa ja asunto. :>
ja jonkun toisen joka ei ole saanut unta
Huh, en kyllä keksi enää paljoa kirjoitettavaa... Tykkään kyllä kirjoittaa, mut mulla on hirmu paljon muutakin tekemistä aina, joten ehtiminen menee aika tiukoille. Mut silloin kun kirjoitan, kirjoitan yleensä paljon. Mulla on myös tapana innostua siitä kirjoittamisesta niin, etten yhtään katso mitä kirjoitan. Sen seurauksena voi olla iso joukko pitkiä ja vaikeaselkoisia lauseita, mut sanokaa sitten jos ette ymmärrä jotakin kohtaa! :D
Musta on ihanaa fiilistellä musiikkia ja ilman tuoksua.
Liian tarkasti toistensa pahat teot
Ovat lopulta
Samanlaisia kaikkialla
Maassa rauha on sama kuin lunta
Lumi peitti huonot puolemme
Vallanhimon, itsekkyyden
Musta, niljaisten lehtien kaupunki
Tuli valkeaksi ja sai
Meidätkin hetkeksi sädehtimään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti