lauantai 6. marraskuuta 2010

the first

Heipähei vaan, mä olen siis Nelli, 15- vuotias Hämeenlinnalainen tyttö. Turrilassa minut tunnetaan Nekkkuna.
Bloggaaminen on mulle jo tuttua oman blogini sekä koirieni blogin myötä. Tälläisessä hyvin monen kirjoittajan blogissa en ole koskaan ollut mukana ja kaikkea pitää kokeilla- tyyppinä piti tähänkin lähteä mukaan!

Käyn ahveniston koulun yhdeksättä luokkaa ja ensi syksynä olisi sitten tarkoitus suunnata lukioon. En tiedä vielä yhtään mitä tulevaisuudessa haluan tehdä, mutta onneksi tässä on vielä aikaa miettiä!
Jos mun pitäisi kuvailla luonnettani muutamalla sanalla sanoisin että olen ystävällinen, iloinen ja sosiaalinen. Tuntemattomassa seurassa saatan kuitenkin alussa olla hyvinkin ujon ja hiljaisen oloinen mutta yleensä hetken päästä suutani ei saa suljettua sitten millään.

Mä olen aina rakastanut koiria sydämeni pohjasta. Lähes kaikki mun kaverit katsoo aina silmät pyöreinä kun selitän innoissani näyttelytuloksista, agilitykilpailuista ja tokokokeista. Mutta mun mielestä se vain on elämää parhaimmillaan!
Kotoa meiltä löytyy 2 kiinanharjakoiraa, 5- vuotias Bedlam Crazy Girl "Celina" ja 8- viikkoinen Joyway's Warrior Princess "Wanessa". Nuo kaksi riiviötä piristävät jokaikistä päivääni, enkä voisi enää edes kuvitella elämääni ilman koiria.



Toinen rakas harrastustukseni on valokuvaus. Muistan vieläkin kuinka iloinen olin kun 10- vuotiaana sain ensimmäisen oman digikamerani. Sillä kuvailinkin monta vuotta kunnes hankin paremman kaluston. Tällä hetkellä minulta löytyy Canon EOS 1000D ja muutama objektiivi sekä lisäsalama. Järkkäriä en kuitenkaan aina jaksa kantaa mukana joten viime kesänä ostin myös Canon Powershot SX120IS- digipokkarin.


Nyt en kyllä enää löpise tämän enempää, eiköhän musta selviä lisää sitten tulevissa postauksissa!
Iloista syksyä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti