sunnuntai 7. marraskuuta 2010

This be me

Niinkuin suunnilleen kaikki edellisetkin ovat todenneet, itsensä on loppujen lopuksi aika vaikea esitellä. Niin, että tärkeät ja kertomisen arvoiset jutut tulisivat kerrotuksi mutta ei kuitenkaan rönsyilisi liiaksi. Mutta ei kai auta kuin yrittää!



Olen Turrilan Rotta, oikealta nimeltäni Jasmine eli Jasu, kolmatta vuosikymmentäni viettävä järvenpääläinen koiraharrastaja. Asun kolmen koiran, kolmen leopardigekon ja avomieheni kanssa omakotitalon lisäsiivessä sijaitsevassa omalla aidatulla pihalla varustetussa asunnossa. Olen ammatiltani nuoriso-ja vapaa-ajanohjaaja, mutta olen pyörinyt 15-vuotiaasta asti rakennusalan töissä ja tällä hetkellä olenkin rakennusfirmassa töissä autonkuljettajana. Olen Turrilan ylläpitäjä ja sen pyörittämiseen tarvittavat systeemit ovat omistuksessani, vaikka en ikinä ajattelekaan millään tavoin omistavani foorumia tai olevani siellä sen kummempi kuin muutkaan. Usein joudun kuitenkin olemaan foorumilla se "paha poliisi" joka joutuu ylläpitäjän ja valvojan roolissa huomauttamaan asioista välillä aika rankallakin kädellä.

Luonteestani voisin lainata pätkän foorumilta, se oli aika onnistunut kuvaus.
Olen temperamenttinen, kiihdyn nollasta sataan vajaassa sekunnissa ja universumin onni on että mies on aika rauhallinen ja hyvin kestävä. Olen aika tarmokas ja mulla onkin yleensä menossa kaikenlaisia systeemejä, mun on aina pakko saada kaikki asiat kunnialla loppuun tai muuten stressaan itseni kuoliaaksi jos jotain on kesken. Kehittelen jatkuvasti itselleni kaikenlaista uutta projektia ja tekemistä, tosin nykyään oon oppinut oman jaksamiseni rajat jo vähän paremmin ja ymmärrän olla ottamatta itselleni ihan kaikkia hommia mitä tarjotaan. Mulla on ADHD ja sen takia on välillä vaikea keskittyä vain yhteen asiaan, joten projekteja on kerrallaan välillä aika monta päällekkäin. Väsyneenä tai nälkäisenä olen kiukkuinen, muutoin yleensä suht avoin, iloinen ja liiankin puhelias.




 Tärkeintä elämässäni on ylivoimaisesti koirat, koirat ja koirat. En luopuisi koiristani mistään hinnasta, enkä tiedä mitä elämässäni tekisin ilman niitä.Kirjoitan niistä ja koirahistoriastani tarkemmin jossakin toisessa postauksessa, mutta näin lyhyesti mainittuna meillä asuu papillonuros Timi, 12v., sekarotuinen narttu Luna, 6v. ja kääpiösnautseriuros Capo, 11kk. Koirien oma blogi löytyy täältä. Harrastan koirineni aktiivisesti agilitya ja etsintää, vähemmän aktiivisesti tokoa. Koiraharrastus kuitenkin täyttää lähes kaiken vapaa-aikani, koska minulla on koirayhdistyksissä useita luottamustoimia sen lisäksi, että treenaan koiriani ja käyn Lunan kanssa etsinnöissä. Harrastelun lisäksi käymme koirien kanssa muutenkin milloin missäkin, koirauimalassa, hierojalla, pitkillä lenkeillä, ajamassa viehettä... Käyn myös mielelläni koira-aiheisissa workshopeissa, luennoilla ja kursseilla.
Olen myös viehättynyt matelijoista, aiemmin minulla ei niitä omana ole ollut tilanpuutteen vuoksi vaan perheemme matelijat ovat kuuluneet siskolleni. Noin vuosi sitten meille kuitenkin muutti juurikin siskolta kolme leopardigekkoa, Bamboo 11v., Mango 6v. ja Kali 5v. Haaveeni 14-vuotiaasta asti on ollut saada karoliinan anolisliskoja, mutta toistaiseksi uutta terraariota ei asuntoomme mahdu. Terraario on jo olemassa, ja nyt se odottelee kellarissa muuttoa isompaan asuntoon.. 

Koirien lisäksi olen pienenä harrastanut yhtä ja toista, mm. taitoluistelua 11 vuotta, ampumajuoksua, sählyä, telinevoimistelua, yleisurheilua.. Ja tärkeimpänä ratsastusta, ratsastustaustaa minulla on viitisentoista vuotta. Koska aiempi aivan mahtava valmentajani kuoli reilu vuosi sitten, olen tällä hetkellä tauolla koska en ole löytänyt muuta sopivaa harrastuspaikkaa, ja vuoden 2009 keväällä jouduin myös luopumaan minulla ylläpidossa olleesta Osmo-hevosesta.

Lähellä sydäntäni on myös sisustaminen, siivoaminen (kyllä, minusta siivoaminen on ihanaa), kirpputorit, autot, ruoanlaitto, hevoset,  musiikki, lukeminen, biljardi, valokuvaaminen... Valokuvaamista olen harrastanut niin pitkään kuin muistan, ja kaapissa onkin jos jonkinlaista kameraa. Aloitin filmipokkareilla aikanaan kun digikameroita ei vielä ollut olemassakaan, ja jatkoin Minolta 505si super -filmijärjestemäkameralla. Tällä hetkellä noiden ja miljoonien muiden pokkarien lisäksi kotoani löytyy Nikonin D70s- ja D300s -rungot, ja kasa jalustoja, salamia, objektiiveja, kamerareppuja sun muuta sälää.




Eiköhän siinä ollut tarpeeksi yhdelle kertaa, mielessä on jo ideoita minkä kanssa palata kirjoittelun pariin piakkoin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti